Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Jäsenkirjeet lähetetään vuoden 2021 alusta alkaen sähköpostitse heille, jotka ovat sähköpostinsa ilmoittaneet. Muille jäsenposti lähetetään edelleen kirjeitse.

 

JÄSENKIRJE 1 / 2021

 

Hyvä Puutarhakerhon jäsen!

 

Pahoittelumme, että yhdistyksen 66. toimintavuoden ensimmäinen jäsenkirjeemme tulee vasta nyt. Johtokunta on odottanut koronatilanteen rauhoittumista, jotta kevätkokoukseen osallistuminen olisi jäsenille turvallista.

Toukokuuta pidemmälle emme ole uskaltaneet toimintaa suunnitella. Seuraamme koronatilannetta ja ilmoitamme, jos pystymme loppukeväälle ja kesälle toimintaa järjestämään. Tulevalle kesälle on iloksemme tiedossa pihakävelyjä paikallisiin pihoihin.

 

KEVÄÄN TOIMINTAA

la 15.5.  Rautalampi -talkoopäivänä hoidetaan kunnanviraston ja virastotalon kukkapenkkejä sekä lannoitetaan omenapuupuiston omenapuita. Talkoilla ansaittuja bonuksia (5-10 €) voi käyttää tulevilla retkillä hyväkseen.

Talkoopäivä avataan ja päivään osallistujat kirjataan klo 9 museon/Zepeteuksen pihalla. Kunta tarjoaa talkoolounaan klo 12 puulajipuistossa Toholahdessa.

ke 19.5. Sääntömääräinen kevätkokous Rautalammilla Ropolassa klo 18. Erillinen kokouskutsu liitteenä. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

 

Vuoden 2021 jäsenmaksu on 15 €. Kirjoita viestikenttään nimesi (etenkin, jos maksaja on muu).

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Saajan tilinumero        FI 21 5389 0740 0127 03

Saaja                              Rautalammin Puutarhakerho ry

Viesti                              Jäsenmaksu 2021 ____________________________

Eräpäivä                       31.5.2021

Summa                         15 €

 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

 

Puutarhakerho tiedottaa toiminnastaan jäsenkirjeillä (sähköpostitse/postitse), Sisä-savo -lehden seurapalstalla ja omilla kotisivuilla www.rautalamminpuutarhakerho.fi. Lähiseudun kotipihavierailuista tiedotamme tekstiviestein.

 

Joulukuisessa etänä pidetyssä syyskokouksessa vuosiksi 2021 ja 2022 johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Virpi Vepsäläinen. Varapuheenjohtajana toimii Tarja Hämäläinen ja sihteerinä Terhi Sepponen. Muut johtokunnan jäsenet ovat Rauja Itkonen, Eija Maukonen ja Hanna Toikkanen sekä varajäsen Eeva-Liisa Hassinen.

 

Vinkkejä toiminnan kohteista otetaan mielellään vastaan. Samoin mielenkiintoisia paikallisia pihakävelykohteita toivotaan lisää!

 

Ihanaa kevättä ja kesää toivoen

 

Johtokunnan puolesta Virpi